Harmaa hetkeni

Taivaanrannan utuinen metsän raja, pienen usvan verhoama. Taivaaseen piirtyvä kuulas, hento pakkasaurinko. Hiljalleen leijaileva, hauras lumi.

Pakkanen suukottaa poskia, tuuli pyyhkäisee ylitseni houkutellen, johdatellen. Tässä kelpaan, tässä tuntuu hyvältä. 

Maadoitun hetkeksi paikalleni nöyränä näkymän edessä. Nuuskamuikkusen tavoin koen vahvana, että kaikki mitä näen, on minun. En tarvitse mitään konkreettista taskuuni, en halua pilata hetkeä ottamalla edes kuvaa. Muistan ja tunnen tämän varmasti ikuisesti. 

Kirjoitettu talvella 2018.