"Sulje silmät, sulje suu.
Sulje kaikki aistit niin tää helpottuu.
Laske viiteen tuhanteen.
Laske hartiat takas kohdalleen."
- Elisa Tiilikainen (Haloo Helsinki)
Se puuskuttaa ja tärisee, haisee niin stanan hirveältä. Sen kylmät kädet on kovat ja paskaset. En pysty katsomaan sen naamaa, keskityn vaan polvieni ja naamani kipuun asfaltin reunaa vasten. Lopetin pyristelyn jo hetki sitten, sattu vaan v*tusti kun sen ote hiuksissa tiukkeni. Vihaan itseäni, miksi oli pitänyt juoda niin paljon. Vihaan kehoani, miksi se petti minut nyt. Katson pienen matkan päässä näkyviä kerrostaloja, niiden ikkunoita. Mieleen iskee vanha klisee; niin lähellä, mut niin kaukana. Oon niin kauhuissani, etten saa enää ääntäkään. Keskityn pysymään tajuissani, vaikka toisaalta pyörtyminen saattaisi olla siunaus. Oli kuitenkin oltavana valmiina ampasemaan karkuun välittömästi kun se päästäisi irti ja jäis huohottamaan. Kauhu lamaannutti koko kehon, en kyennyt potkimaan enkä puremaan, en kun viimein ymmärsin mitä tuleman piti. Huutorukoilen mielessäni: "Älä tapa, älä vittu tapa mua. Mulla on ihan liikaa suunnitelmia."
Jokin keskeyttää sen, se ei mee loppuun saakka. Vihaisena se murisee ja kiukkuaa, ja kaatuu taaksepäin. En edes katso mihin suuntaan lähden juoksemaan, oli onni etten ollut lähellä rakennusta koska todennäköisesti olisin tömähtänyt täysillä sen seinään jos suuntima olisikin ollut väärä. Paljain jaloin kiisin märän nurmen halki, katsomatta kertaakaan taakseni. Juokseminen sattui, mutta en välittänyt. Lopulta järki puuttui peliin, ei se voisi olla enää lähellä, niin heikossa kunnossa se kuitenkin kaikesta huolimatta oli. Hidastin, nypin hametta alemmas. Katse vaelteli etsien jotain tuttua jonka avulla suunnistaa. Viimein tunnistin Tuomiokirkon. Aivan lähellä olisi autotie. Kävelin ontuen ja vakavana suoraan taksiin. "Jahas, sitä ollaan bileistä tulossa, nuorena sitä sitten jaksaa!", rupatteli ihana iloinen kuski. Hän ei nähnyt levinneitä meikkejäni eikä puuttuvia kenkiäni. "Niin noh, taitaa nää bilettämiset tässä kylässä olla tässä", mutisin hiljaa ja pidätteli kyyneleitä. Taksin ikkunasta paistoivat ihanat, liian harvakseltaan olevat katuvalot ja kaupungin valotaulut. Jokirannan laivojen mastovalot houkuttelivat turisteja syksyn viimeisille terdeoluille. Suolaiset kyyneleet kirvelivät rikkinäisillä poskillani. Luoja kuinka voikaan ihminen haluta kotiin.
Kirjoitettu 25.11.2021 International Day for the Elimination of Violence against Women
"Kun valot sammuu niin sä kaiken näät
Kun valot sammuu niin sä valvomaan jäät
Suljet silmäsi ja hengität
Kyllä kaikesta sä vielä selviät
Joku voimas vei, vaik sä huusit ei
Tää on hulluuden highway
Avaat silmäsi ja hengität
Ehkä huomenna sä ymmärrät
Vielä elossa oot."
- Elisa Tiilikainen (Haloo Helsinki)
#DayfortheeliminationofviolenceagainstWomen
#darkpastbrighterfuture
Luo oma verkkosivustosi palvelussa Webador